Kurikka ei sitten ilmeisesti tarvitse yrittäjiä, ennätti Suupohjan Kuljetuksen Ville Laitala tuumata poistuessaan kesken kaiken maanantaisesta Kurikan kaupunginvaltuuston kokouksesta. Vain hetkeä aiemmin valtuusto oli päättänyt äänestyksessä kantansa siitä, kuinka jätehuolto pitäisi kunnassa järjestää.
Laitalalle ja muille kokousta seuranneille pienille kuljetusalan yrittäjille tulos oli valtava pettymys. Äänestyksessä suuremman kannatuksen sai esitys, jonka mukaan koko Kurikan jätehuolto keskitetään Lakeuden Etapille. Se tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa kunta päättää myös Jurvan alueen asukkaiden puolesta, kuka kuljetusyrittäjä käy heidän jätteensä kotipihasta tai sen lähettyviltä noutamasta.
Oivalliselta yrittäjän maaperältä astuttiin nyt harhaan. Päätöksellä jurvalaisilta vietiin vapaus valita ja mahdollisuus tukea oman lähialueen yrittäjiä.
Kurikassa jätehuollon yhtenäistäminen on ollut asia, jota ei ole ollut tätä ennen kiire laittaa kuntoon, vaikka maanantain kokouksessa nykyisen järjestelyn kuultiin moneen kertaan olleen vuosia laiton. Asiaan on liittynyt jopa tarkoituksenmukaista viivyttelyä, sillä yksi teknisen lautakunnan esitys ei koskaan edennyt käsittelyyn saakka. Maanantain valtuustossa epäiltiin, että kyseessä oli esitys, josta virkamiehet eivät pitäneet.
Vanhojen asioiden muistelusta ei nykyisessä tilanteessa ole kuin yksi hyöty. Se muistuttaa siitä, että jatkossa on entistä tarkemmin pidettävä huoli siitä, että koneisto toimii joka tasolla oikein.
Maanantaina pienyrittäjältä riitti vielä makkaraa valtuutetuille tarjottavaksi. Jatkossa yrittäjän lienee parasta huolehtia vain siitä, kannattaako ostaa makkaraa edes oman leivän päälle.