Olen asunut kahdessa eri maassa, viidessä eri kaupungissa ja kymmenellä eri asuinalueella. Kuitenkin vain yhdessä niistä minulla on ollut ja on onneksi edelleen Koti, jota en halua koskaan jättää taakseni. Verenperinnön, kohtalon ja sattumien kautta olen tullut appiukkoni juurille Jurvaan, paikkaan, joka minulle ja perheelleni on Koko Maailman Paras Paikka.
Synnyinkaupungissani Vantaalla koin toki olevani Kotona, asuinhan siellä 33 vuotta elämästäni. En kuitenkaan tuntenut paikkaan sellaista pysyvyyden tunnetta, jota kaipasin.
Ihmiset siellä olivat mielestäni jokseenkin etäisiä, he eivät kohdanneet toisiaan. Lappeenrannassa vietetyt, ikimuistoiset lapsuuden kesät ja talviset hetket taas jäivät kuin huomaamatta sieluun ja sydämeen; hiekkateillä pyöräilyt, peltotyöt ja traktorilla ajelut, metsäretket, lumiset sotaleikit Salpalinjalla, sekä kuusenhaut, kaikki hymyilevät ihmiset..
Kymmenien pääkaupunkiseudulla vietettyjen vuosien jälkeen muutin pienen perheeni kanssa Etelä-Pohjanmaalle, ja tunsin ottaneeni askeleen oikeaan suuntaan.
uo Ilmajoen pieni kylä oli kuitenkin hiljainen ja yksinäinen, kuin kuollut. Kylän ihmiset vaikuttivat meistä samanlaisilta kuin koko heitä ympäröivä kyläkin; vakavilta ja vaikeasti lähestyttäviltä, hymyttömiltä. Vaikka nyt olimme kotoisalta tuntuvalla Etelä-Pohjanmaalla, emme olleet vielä Kotona.
Seuraavaksi päädyimme Jurvaan, koska ajatus Kodista johdatti meitä tähän suuntaan. Tämä pienehkö kylä olikin yllättäen täpötäynnä elämää ja yritteliäisyyttä, ja ennen kaikkea silmiin katsovia, hymyileviä ja höpötteleviä Ihmisiä. Tuntui kuin koko kylä olisi toivottanut meidät sydämestään tervetulleeksi!
Kun sitten eräänä juhannuspäivänä kärryttelimme tytärtämme appiukkoni kotikylän teitä, teimme uskaliaan päätöksen. Päätöksen, jota vastaan olivat kaikki; niin läheiset sukulaiset, kaverit, kuin oma järkikin. Täysin tunnepohjalta päätimme rakentaa talon suurperheelle Jurvan pieneen kylään.
Ja niin minäkin vihdoin tulin Kotiin ja pääsin toteuttamaan lapsuuteni unelmia, sen parhaita hetkiä. Kuuden vuoden ajan Jurva ja sen kylät ainutlaatuisine ihmisineen ovat olleet meidän perheellemme rakkain ja tärkein paikka koko maailmassa.
Huomaan nyt, että lapsuudessa saadut hyvät muistot maaseudusta, ovat saaneet minut tavoittelemaan niitä uudelleen, tarjoamaan niitä myös omille lapsilleni.
Ympyrä on sulkeutunut. Täällä moni asia on ollut paremmin kuin millään toisella paikkakunnalla ja sen kaiken eteen olemme valmiita rummuttamaan; olemassaolostamme haluamme muistuttaa ja omaamme haluamme puolustaa.
Ylpeinä saamme kertoa olevamme jurvalaisia!
Ville Nisonen