Muistan vielä elävästi, kuinka 1980-luvun alkupuolella läksin ensimmäistä kertaa suureen maailmaan.
Matkalaukkua kantaen, yksin pimeää kylätietä kulkien runsaat kolme kilometriä ensimmäiselle bussille, sitten vielä toiselle, siitä edelleen junalle ja viimein lentävään koneeseen – sekin ensimmäistä kertaa. Kymmenien tuntien matkustelun jälkeen oli vastassa uusi kulttuuri ja uusi kieli!
Mannerheimin Itä-Aasian retki oli kansantieteellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti aivan omassa luokassaan. Siihen aikaan hän toimi Venäjän sotilasorganisaatiossa ja retken tarkoitus oli kartoittaa nousevan Kiinan kansanvallan sotilaallisia ambitioita ja potentiaalia.
Retki oli kestoltaan suhteellisen lyhyt, kun otetaan huomioon matkustustavat ja etäisyydet. Vuosien 1906–1908 aikana maailma muuttui hitaasti ja Kiina vielä hitaammin.
Kaikkia matkan nyansseja ei itse paronikaan kirjallisesti dokumentoinut, mutta kokoamalla yhteen eri lähteiden tiedonmurusia, on saatu aikaan kirja, joka seuraa samanaikaisesti kahdessa aikaulottuvuudessa tapahtuvaa matkaa.
Kanadalainen Eric Tamm (Suuri seikkailu Mannerheimin jäljillä) teki saman matkan 100 vuotta myöhemmin.
Yllätyksekseen Tamm huomasi, että paikoitellen kuluneet vuosikymmenet eivät olleet muuttaneet mitään. Hänkin joutui turvautumaan valehenkilöllisyyteen kuten Mannerheim esiintyessään suomalaisena kansantieteen kerääjänä.
Valmistautuessani omalle lyhyelle Kiinan vaellukselleni, luin tarkkaavaisesti kyseisen päiväkirjamaisesti kirjoitetun matkakertomuksen. Sen pääanti on toki avata hieman taustoja käyttäytymismalleille ja onhan se historiallinen dokumentti jo tapahtuneesta.
Oma reittini lomittui paronin kanssa kahdessa eri paikassa, Pekingissä ja Xi’anissa. Vanhan kiinalaisen sanonnan mukaan Xi’an omaa neljätuhatta vuotta historiaa, Peking tuhat vuotta ja Shanghai sata vuotta.
Peking on yksi maailman saastuneimmista kaupungeista. Yli 20 miljoonan väestö pakkautuu kaduille ja kujille melkein taukoamattomalla intensiteetillä.
Varsinkin kesäkuusta elokuuhun ilma on tukahduttavan kuuma ja taivaan verhoaa pysyvä himmeys. Silloin tällöin tulevat kovat sadekuurot vain lisäävät kosteutta ja aiheuttavat tulvalammikoita katujen alikulkualueille.
Tuntikausiin ei välttämättä tule vastaan ketään länsimaalaista, varsinkin jos poikkeaa keskustan pääkaduilta ja ostoskeskusalueilta. Huomasin olevani usein tärkeämpi kuvauskohde paikallisille kuin esimerkiksi temppeli, jota he olivat tulleet katsomaan.
Vaaleana ja huomattaman paljon pidempänä (= 190 cm) kuin paikallisväestö, olin etenkin lapsille suuri ihmetyksen kohde. Tähän tietysti vaikutti, että kuljimme usein kaukana tavallisten turistien kulkureittien ulkopuolella.
Jarmo Lehtola
Kirjoittaja on lähtenyt vuonna 1986 Kentankylän periltä, viimeisestä asutusta talosta, maailmalle matkalaukun kanssa ja on sillä retkellä vieläkin. Matkakertomuksen toinen osa julkaistaan Jurvan Sanomissa myöhemmin.