Suomi etsii kipeästi säästöjä. Hyvinvointialueet vähentävät henkilöstöä, sulkevat osastoja, kiristävät kotihoidon kriteerejä ja leikkaavat ikäihmisten palveluista. Samaan aikaan omaisten vastuu kasvaa ja hoitohenkilöstö tekee työnsä äärirajoilla.
Silti julkinen hallinto ylläpitää rinnakkaisia sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmiä, joiden kustannukset maksetaan samoista verovaroista, joista ikäihmisten palveluistakin säästetään.
Suomella on jo kansallinen potilastietovaranto, Kelan Kanta-palvelu. Sinne tallennetaan potilaan hoidon kannalta keskeiset tiedot. Silti samoja tietoja kerätään edelleen erillisiin rekistereihin, siirretään järjestelmästä toiseen ja käsitellään useaan kertaan. Jokainen tiedonsiirto, integraatio ja rinnakkainen rekisteri maksaa.
Kun julkinen talous on tiukilla, on perusteltua kysyä, miksi ylläpidämme useita tietolähteitä, jos yksi luotettava kansallinen tietovaranto voisi palvella samoja tarkoituksia.
Ongelma ei koske vain kustannuksia. Hyvinvointialueiden rahoitusta ohjaavat tiedot perustuvat käytännössä noin kaksi vuotta vanhaan aineistoon. Päätöksiä tämän päivän palvelutarpeista tehdään siis eilisen tiedolla. Kun tiedot vielä kulkevat useiden järjestelmien kautta, kasvaa myös virheiden ja tulkintaerojen riski.
Miksi emme hyödynnä Kantaa tehokkaammin myös tiedolla johtamisessa, tilastoinnissa ja viranomaisohjauksessa? Yksi kirjaaminen ja yksi kansallinen tietovaranto vähentäisivät hallinnollista työtä, parantaisivat tiedon laatua ja loisivat edellytykset aiempaa ajantasaisemmalle päätöksenteolle.
Digitalisaation tarkoitus ei ole rakentaa uusia hallinnollisia kerroksia vanhojen päälle. Sen tehtävä on yksinkertaistaa toimintaa ja vapauttaa resursseja sinne, missä niistä on eniten hyötyä.
Jokainen tarpeettomasta hallinnosta säästetty euro voidaan käyttää hoitajiin, lääkäreihin, kotihoitoon, kuntoutukseen tai ikäihmisten ympärivuorokautiseen hoivaan. Se on säästö, joka näkyy suoraan ihmisten arjessa.
Suomessa keskustellaan paljon siitä, mistä enää voidaan säästää. Vastaus ei voi olla se, että säästämme kaikkein hauraimmista ihmisistä, mutta emme uskalla purkaa hallinnon päällekkäisiä rakenteita.
Ikäihmiset ovat rakentaneet tämän maan. He ansaitsevat sen, että verovarat käytetään ensisijaisesti heidän hoitoonsa – eivät järjestelmiin, jotka tekevät saman työn useaan kertaan.
Todellinen säästö syntyy silloin, kun vähennämme byrokratiaa, emmekä ihmisiä.