Suomessa kansanedustajan ura voi kestää vuosikymmeniä. Samalla päätöksenteko muuttuu varovaiseksi tanssiksi vaalien ympärillä. Vaikeita ratkaisuja siirretään seuraavalle hallitukselle, seuraavaan työryhmään tai vähintään seuraavaan vaalikauteen.
Siksi kansanedustajien peräkkäiset kaudet olisi syytä rajata kahteen. Kahdeksan vuotta riittää mainiosti osoittamaan, onko päättäjä tullut rakentamaan yhteistä tulevaisuutta vai vain kalibroimaan seuraavaa kampanjaansa. Kun poliittinen kalenteri ei enää jatku loputtomiin, myös päätökset syntyvät helpommin. Silloin ei tarvitse jatkuvasti miettiä, miltä ratkaisu näyttää seuraavan vaalimainoksen taustalla.
Ironista kyllä, politiikkaa kohdellaan usein kuin työpaikkaa, josta ei koskaan aiota jäädä eläkkeelle.
Kun ura voi kestää vuosikymmeniä, riskinotto katoaa ja tilalle tulee varovainen paikallaan polkeminen. Kahden kauden raja toisi politiikkaan tervettä kiertoa, uusia näkökulmia ja ennen kaikkea rohkeutta tehdä päätöksiä. Jos tietää, ettei seuraavaa kautta ole, voi keskittyä siihen olennaiseen: hoitamaan työn, johon on valittu.
Demokratia ei heikkene, jos valta ei pääse sammaloitumaan. Päinvastoin. Se alkaa taas liikkua.
