Jurvas syntyny momma asuu yksistänsä tuos likillä ja moon ruvennu käymähän sen työnä. Hulevaa kuulla sen höpäjämistä ja leviää murresta. Puhetta tuloo niin, jottei peräs kerkiä.
Alakuhun selevitystä, ku son kovaa kipiä. Koko kruppi huutaa apua. Päätä hairoo, korvat lummehroksis. Kuulolaites on looras. Tekohampahia ei oo, ku ei ne pysy suus. Syrän poukkii patterin voimin. Kyllä luanto silti tehtävänsä teköö, ei tänne ikuusesti jäärä, askaresvääränä, selekä krykys, polovia aroostaan momma kompuroottoo kepin kaas. Selekää, luntioomia raisteloo. Nuorena se päriäs alalinkkaasin, vähis verhoos. Mahasta olis piisannu juttua tuntitolokulla, mutta mullon konsti. Sanon vain yhyren sanan: Jurva. Silloon silimät kirkastuu. Muisti ei aina pelaa. Kesken lauseenki kyselöö, jotta mitä oli sanomas. Nimet hukas, mutta Jurvas, siälä rakkahas paikas ollahan. Jurvan se muistaa aina. Onhan se muallaki rehannu ja asunu, mutta Jurva on sille aina Jurva. Useen tuloo tarttuvaa naurua. Välihin me rämäätähän silimät vesikaliamalla.
Momma tuumas, jotta Jurva oli hiano paikka. Pirettihin kaikista hualta, kaveriista ja kersoosta. Tehtihin ja tairettihin. Priimaa tuli puusta ja muusta. Hiihrettihin mailman kartalle. Päriättihin, ei ruraattu piänistä, ei isoosta asioosta. Ei oo turha hokema, Jurvas on hyväs turvas. Oli reirua meininkiä, huumori kukkii. Harvoon siälä tuli vastahan prökkeviä taikka olovanaasia ihimisiä. Niille vähä takanapäin naureskeltihi.
Vähä piti peliätä pappi-rehtoria ku otti momman ja sen kaverin puhuttelohon, ku ne oli ollu Sällillä, vaikkei oltu rippikoulua käyty. Se tykkäs varijella, kaippa poijjista. Rippikoulun jäläkihin pappi ei voinu mitää, ku flikat painuu pyärällä tiä kuralla ja täytehen tukitulla pirssillä kemuuhin pitkin kyliä ja maakuntaa. Tanssi oli momman parahin urheelumuato niin kauvvan, ku jalaka vähäki nousi. Kyllä soli henua aikaa!
Silloon ei puhuttu koulukiusaamisesta, joskus vain vähä fräkättihin. Momman lihavuuresta nähtihin vaivaa. Näkyy tua vatta varreksi venynehen. Momma käänti kenkkuulut vitsiiksi. Ei aina keriinny tuumata, mitä suustansa päästi. Monet kerrat momma on hävenny kymmeniä vuasia jäläkihippäin munaamisiansa. Untakaa ei oo meinannu saara. Ei niitä kukaa muu muista. Monet ihimiset on luannoltansa sellaasia, jotta pitää ittiänsä källätä.
Momma oli jo fletkooksis. Tuumasin, jotta nämä treffit pitää päättyä vähä iloosemmis merkiis. Kysääsin poijjista. Momma sanoo, jotta Jurvas ne oli mukavia kaveria. Rintapitäjistä niitä tykättäviä silloon löytyy. Jos niitä viälä näkis, eihän niitä tuntis, kaikki jo vanahoja paappoja, ovakko enää hengiskää.
Oon funteerannu, jotta momman tarinoosta saisin aikahan kirian. Romaani tulis, ku vain osaasin kirioottaa.
Pirkko Rönkkö