Jurvan Kirkonkylän ja Koskimäen osayleiskaavaehdotus on asetettu nähtäville 27.8.–28.9.2026 väliselle ajalle. Osayleiskaava käsittää Pyörnin, Koskimäen, Kirkonkylän ja Botniaringin aluekokonaisuuden.
Ehdotuksen asiakirjoihin voi tutustua sähköisesti Kurikan kaupungin verkkosivuilla sekä fyysisesti Teknisellä osastolla osoitteessa Paulaharjuntie 19. Esittelytilaisuus järjestetään Kunnannupun kokoustilassa 9. syyskuuta kello 18.
Osallisilla on mahdollisuus antaa nähtävänä olevasta osayleiskaavaehdotuksesta palautetta muistutuksena. Mahdolliset muistutukset kaavasta toimitetaan kirjallisesti Kurikan kaupungin kirjaamoon 28. syyskuuta mennessä.
Huomioitu esimerkiksi Säläisjärven kehittäminen
Osayleiskaavaehdotuksessa on useita muutoksia aiemmin esiteltyyn osayleiskaavaluonnokseen verrattuna. Kaavaan on esimerkiksi lisätty uusi kevyen liikenteen väylä Peurantien ja Liiketien välille. Keskustassa kaavaan on tehty muitakin pieniä asukkaiden toiveisiin vastaavia muutoksia.
Myös esimerkiksi Säläisjärven alueen kaavamerkintöjä on muutettu ja niiden rajauksia tarkistettu alueen kehittämismahdollisuuksien parantamiseksi. Matkailupalveluille kaavoitettua aluetta on myös suurennettu.
Lintunevan alue on muutettu kaavakartalla luonnonsuojelualueeksi. Lisäksi kaavaan on tuotu kaksi uutta luonnonsuojelualuetta, joita ei nykyisellään ole suojeltu, mutta jotka on tarkoitus suojella. Toinen alue sijaitsee Hietikossa ja toinen Koskimäessä Puskalantien varressa.