Kolumni

Jur­va­lai­sia pau­kah­dok­sia

Kirjoitettu teksti ja puhekieli poikkeavat toisistaan siinä, että puhekieltä värittävät varsinaisen asian sisään ujutetut sanonnat, eli paukahdokset. Osa niistä on yleisiä, mutta monet myös paikkakunta- ja aluekohtaisia. Jurvallakin on omat sanontansa, jotka alkuaan ovat liittyneet johonkin tapahtumaan, ihmiseen tai ilmiöön. Miesten keskinäisessä keskustelussa moni sananmuunnos ja paukahdos on aivan oma lukunsa. Ruokottomuutensa takia niitä on jätetty tästä pois.

Mistä mä tiädän paljonko kello, kun moon justihin tullu Kyrööstä!

Mulla on piänestä poijjasta asti ollu aina vähä rahaa!

Nyt poijjat niistetähän nenät, nostetahan housut ja ollahan niinku muukkin miähet!

Vanahan elämä on sitä, kun yöt hyppää kusella ja päivät muisteloo ihimisten nimiä!

Hullujen kans pärjää, mutta pöhölöjen kans koitattaa!

Sivuväärä, niinku Reinin paapan tieosuus!

Mettät on nyt niin tyynni myyty, että käetkin kukkuu mättähillä!

Rahaa on kuin roskaa, roska on kuin paskaa ja paska ei lopu koskaa!

Muut teköö millin tarkkuudella, mutta meillä teherähän justihin!

Muut teköö, mitä ne osaa, mutta mä teen, mitä mä taharon!

Mitä isoompi vika, sitä suurempi leka!

Kyllä nyt räkä lohkee, sanoo jätkä, kun krapulas oksenti!

Suus kiinni, kun mulle puhut!

Kyllä sä lapsi nyt sotket kuin porsas. ”Porsas on sian lapsi”.

Viljelijän pahimmat viholliset: halla, hukkakaura ja hallitus!

Nokka pystys, vaikka sieraamihin sataas!

Ei niin pientä porukkaa, ettei yhtä possua!

Ei omenapuusta kauas putoa!

Opettaja, mä oon huamenna pois koulusta, kun meillä on tulipalo!

Oo ny akka hilijaa, jotta mä näen lukia!

Kahden hengen Sopu-teltta vaihdetaan lastenvaunuihin!

Miehellä hartiat kuin ladon ovet: ei niin leveät, mutta niin lahot!

Niin kiaro miäs, ettei se tee sitäkää siihen kohtahan, mihinkä kyykkyy!

Kyllä se oon minä, joka meillä määrää, eikö äitee?

On se niin isänsä näköönen, että aiva häjyä teköö!

Liika on liika, vaikka vettä jois!

Jos maapallos olis krivat, niin nyt nousis!

Se on naimakauppa, kun laitetahan kahden taloon heinät samalle seipähälle!

En oo mikään ruusu, mutta kukka kummingin!

Kaikilla muilla oli teräase, mulla vain viikates!

Maha leikattu, polvet tohjona, astma, vedenpainetta, iskias - enkä moo muutenkaa oikeen hyväs kunnos!

Sillä on tasaanen luanto, aina vähä kiukus!

Pitääkähän mennä kotia, että isäkin pääsöö pihalle, meillä kun on yhtöhööset kengät!

Kaks kertaa vuorokaudes seisovakin kello on oikias!

Edellisten lisäksi on myös monia sanontoja, jotka oikein tavutettuina ja painotettuina ovat huvittavia, mutta kirjoitettuna eivät toimi lainkaan.

Suurimmalle osalle yllä olevista voisin nimetä keneltä, koska ja missä yhteydessä olen paukahdoksen ensi kerran kuullut. Esimerkiksi ”Jos ei Asko usko, niin...”- paukahdoksen kuulin vuonna 1980 muurauksen lomassa Hautalan Maurilta.

Arvo Mikkola