Se kuulostaa kuin kauniilta kuorolaululta, kun istrianajokoira Lumi haukkuu ajoäänellä. Ensimmäisen kerran, kun Marjo Öling sen kuuli, hän jopa liikuttui hieman.
– Se on kirkasta, moniäänistä sopraanolaulua. Sitä voisi kuunnella vaikka koko päivän.
Ölingin perhe käy joka viikonloppu jollakin kokoonpanolla metsällä. Joskus kaikki neljä lähtevät yhdessä metsälle, joskus äiti lähtee itsekseen ja perheen miehet keskenään. Vanhempi lapsi Rose käy yhdeksättä luokkaa, eikä aikaa metsästykseen aina ole.
Koirien vuoksi ja niiden innoittamana perhe kulkee metsässä. Saalis on toissijainen juttu. Ölingin perhe metsästää kettua, jänistä ja joskus lintuakin.
Perheen isä, Timo Öling, on metsästänyt kuusivuotiaasta asti. Hän kertoo metsästyksen tulleen verenperintönä. Kaikki Timon sisarukset ovat harrastaneet metsästystä.
– Olen ainut meistä, joka on jäänyt siihen koukkuun, Timo kertoo.
Muu perhe on tenttinyt metsästyskorttinsa muutamia vuosia sitten. Samuli ja Marjo tenttivät metsästyskortin samaan aikaan.
Rose on kulkenut metsällä isän mukana aina, mutta innostui lajista kunnolla, kun ystäväkin luki metsästyskortin.
Marjo puolestaan heitti aluksi vitsinä Timolle, että mitäs jos hänkin lukisi metsästyskortin. Puoliso innostui ajatuksesta heti.
Metsällä perheen äitiä ei sovi neuvoa, ellei hän sitä itse pyydä.
– Kuljen välillä yksin koirien kanssa, joskus kuljemme yhdessä. Se on vähän sellaista, että jos pariskunta kulkee samalla alueella, niin viuhuu välillä reputkin, Marjo nauraa.
HANNELE YLI-VIITALA
Lue lisää Ölingin perheen harrastuksesta keskiviikkona 25. marraskuuta ilmestyvästä Jurvan Sanomista.
