Missä on kunta eli ihmiset ja elämä?
Se on huoltoasemien kahvioissa, ärrällä peliautomaatilla tai kahvia juomassa jakkaralla, se on kirjaston lukusalissa, lenkkipoluilla, labran käytävällä, kaupan kassalla ja hyllyjen väleissä, koulujen liepeillä.
Se on sairaalan osastolla, hautausmaan käytävillä, kapakan baaritiskillä, yksinäisessä olemuksessa, sairaan (henkisesti tai fyysisesti) tuskaisessa katseessa, alkoholisoituneen sameiden silmien pohjalla...
Onko sinun taskussasi täyteen buukattu kalenteri ja käteesi liimautunut puhelin? Onko se ehkä jopa hieno juttu mielestäsi, että näin on?
Mitä sinä silloin ehdit näkemään ja kokemaan esimerkiksi noista asioista, joita luettelin?
Mitäpä jos istahtelisit huoltoasemien kantapöytiin ja erittäin mielellään sinnekin, jossa joku istuu yksin! Mitäpä jos leikkisit salakuuntelijaa kauppojen kassoilla ja käytävillä, viipyilisit, viipyilisit siellä! Jospa sitten poikkeaisit kirppareille, tutkisit tarjontaa, joisit kiireettä kupillisen kahvia sielläkin!
Mitäpä jos yllättäen kävelisit kapakan ovesta sisälle ja notkuisit hetkosen baaritiskillä! Kauniina iltana tekisin lenkin hautausmaalle, siellä tapaa usein myös eläviä!
Kävisit kirjaston lukusalissa lukaisemassa senkin lehden, johon et ennen ole koskenutkaan ja lainaisit kirjan, lukisit sen!
Mitäpä jos vastaisit jokaiseen sinulle esitettyyn kysymykseen edes vähän jotain ja missä tahansa! Et mielessäsi yhtäkään kysyjää vähättelisi ja olisit sydämessäsi sitä mieltä, että jokainen luojan luoma on yhtä arvokas! Ja vastaus tulisi ihan sinusta itsestäsi. Olethan sitä mieltä, että tyhmiä kysymyksiä ei ole?
Elämme aikoja, jolloin lähes mikään saavutettu hyvä ei olekaan enää varmaa. Kaikkein eniten se satuttaa ja vaikuttaa heihin, joilla on vähiten, syystä tai toisesta.
On huono-osaisuutta, sairautta, on köyhtymistä, joka ei ole oma vika, on yritystä eteenpäin, mutta ei mahdollisuuksia.
Sen lisäksi, että kerrot meille, mikä sentään on vielä hyvin, osaathan ja haluathan nähdä, että nyt viedään kuitenkin eniten heiltä, joilla vähiten on! Uskallathan sanoa sen myös ääneen! Vaikka sinun arjessasi ei ehkä pysyvänä, siis nimenomaan jatkumona esimerkiksi köyhtyminen, syrjäytyminen, yksinäisyys, sairaus, ei näy, ei tunnu, haluathan nähdä myös sen toisen ihmisen. Niitä toisia löytyy esimerkiksi paikoista, joita äsken luettelin.
Emme me arvosta täyteen buukatun kalenterin voivottelua ja sillä ylpeilemistä, emmekä kiireesti ohi kopisevia kenkiä, koska emme tiedä, oletko meille laisinkaan läsnä. Kiireen kuuluu olla pääasiassa väliaikainen olemukseltaan.
Me arvostamme läsnäoloa, kuuntelemista, viipyilemistä, kentillä viihtymistä.
Yksi meistä