Kun seuraa ympärillä tapahtuvaa toimintaa ja kuuntelee kanssaihmisten huolia, törmää vähän väliä kysymyksiin siitä, mihin me olemmekaan menossa? Velkaa otetaan lisää ja sen avulla rakennetaan komeita rakennuksia ja vanhoja sinänsä käyttökelpoisia rakennuksia puretaan, jotta niistä ei aiheutuisi ylläpitokuluja.
Onko meillä kaikkeen siihen varaa ja eikö ensin kannattaisi selvittää vanhan rakennuskannan peruskorjaamista. Niin on tehty muun muassa Ilmajoella, jossa selvitellään oman aikakautensa rakentamistavan mukaisen persoonallisen näköisen kunnanviraston peruskorjaamista.
Asioihin kantaa ottava joutuu aina välillä kyseenalaistamaan omatkin käsityksensä. Niin jouduin minäkin, kun lähdin arvostelemaan Kurikan kaupungin velaksi tapahtuvaa rakentamisintoa.
Luin juuri tuoretta Mikko Hautalan kirjaa ”Sotaa ja rauhaa”. Siinä hän toteaa muun muassa ”kiinnittäneensä Suomessa huomiota monien julkisten palveluiden, kuten virastojen, sairaaloiden ja yliopistokampusten upeisiin tiloihin”. Hautala jatkaa, että ”Yhdysvalloissa virastot ovat usein kalseita ja nuhjuisia, josta esimerkkinä on vaikkapa maan ulkoministeriö.”
Hautalan mieleen oli lisäksi tullut kysymys, ”pistetäänkö meillä liikaa rahaa seiniin ihmisten sijaan?” Näyttää siis siltä, että en sittenkään ole ajatuksineni aivan yksin.
Osa virkamiehistä tekee nykyisin osan töistään etätöinä, jolloin hänelle rakennetut työpaikan tilat saattavat silloin olla aivan tyhjillään. Voisikin ajatella, että tärkeämpää, kuin uusien kalliiden tilojen sijaan olisi tärkeää pohtia vanhojen tilojen peruskorjaamista sekä sitä muutetaanko siinä yhteydessä jo olemassa olevia tiloja avokonttoreiksi, mikä näyttäisi olevan nyt vallitsevana muotina vai säilytetäänkö työtiloja omina rauhoitettuina työtiloina.
Itse pidin aikanaan tärkeänä omaa työrauhaa, joka avokonttorista saattaa puuttua. Vaikka jotkut uskovat kykenevänsä keskittymään samaan aikaan useampaan asiaan, siitä on asiantuntijoiden mukaan eriäviäkin käsityksiä olemassa. Vähintään yhtä tärkeää, kuin prameat työtilat, on varmasti työilmapiiri ja nykyaikainen koneistus.
Heikki Kilpiä
Kurikka