Vuosi vaihtui ja huomaan summaavani asioita. Mitä tapahtui, mitä huippukohtia vuoteen mahtui, mikä toteutui?
Vuoteen mahtui paljon iloja ja moni asia löysi päätepisteen. Kummilasten virstanpylväät liittyen rippikoulun käymiseen, opiskeluiden päättämisiin, armeijan suorittamiseen. Tärkeiden ihmisten vanhemmiksi tulo ja avioituminen. Asioita jäi myös kesken. Kotini remontti ei valmistunut, en tavannut kaikkia niitä, joita olisin halunnut tavata. Enkä edelleenkään muuttunut paremmaksi ihmiseksi. Tapahtui myös asioita, joita en osannut odottaa. Joku niistä liittyy työkuvioihin.
Entäpä jos tänä vuonna en odotakaan suuria? Jääkö jotakin tekemättä suuren intohimon puuttuessa? Entäpä jos nautin pienistä asioista, kuten kylmistä, mutta kauniista päivistä, lisääntyvästä valosta ja jokaisesta ihmisestä, joka tervehtii, katsoo silmiin tai jää juttusille? Mitäpä, jos muistuttaisin itselleni, että joka päivä on armoa ja että joka päivä voin myös pyytää ja saada anteeksi tekojani ja tekemättä jättämisiäni?
”Kaikukoon kiitoksenne runsaana”, kehotetaan galataiskirjeessä. Jospa odotusten ja vaatimusten paineessa koittaisin löytää kiitoksen aiheita. Tänään tahdon kiittää kodista, läheisistä, rauhasta, ruuasta ja työstä. Tahdon kiittää Jumalaa siitä, että Jeesuksessa Hän lahjoitti meille valtavan lahjan, pelastuksen. Kiitos, Herra!
Anne Valtonen
Diakoniatyöntekijä-lähetyssihteeri