Pyykkinarulla poolopaitojen liputus.
Syksyn ja talven värit pakkaan pahvilaatikoihin.
Pyykkipoika puree narua terävillä hampaillaan. Viimeistään kolmantena kesänä sen leuka loksahtaa, paljastaa hiertyneen narun.
Älä takerru, älä purista liikaa, kulutte molemmat ennen aikojanne.
Ajattelen kohmeisia sormia avannolla, iloitsen toimivasta pesukoneesta.
Jos meillä olisi lipputanko, ei kukaan muistaisi laskea lippua alas.
– Taas niillä on juhlat, sanoisi ohikulkija.
Lippu putoaisi omia aikojaan, noesta painavana, juhlat päättyneet.
Tyttö, jonka nimi tarkoittaa iloa ja urheutta, palaa 06.20 ja ojentaa kortin.
Venähtänyt pelireissu, naurava naama.
Reserviläiskirjeen saanut tietää, että leikki voi loppua.
Tilaa itsetehtyjä perunalastuja siksi kun herää. Lupaan niitä ja kalapihvejä.
Jo vuosia sitten lopetin valvomisen, odottamisen, kun aloin päivisin säikkyä silmäripsieni mustia varjolintuja.
Bensamittarin viisari paljastaa yölliset retket. Takapenkillä ruttaantunut viltti, yksi ikkuna raollaan.
Koira lähdöstä niin innoissaan, että unohtaa pissata.
Juoksemme yli juuristojen ja kantojen. Koira on tullut rohkeammaksi, laittaa jo kolme käpälää turvesuontuoksuiseen veteen.
Laavulla toivon, että oluet olisi juotu tölkeistä. Haavaisin tassuin ei iloita kesästä. Kuono tutkii housujeni lahjetta, varmistaa. Suojelenko, jos otus tulee vastaan, voiko luottaa? Kerran jätetyllä aina pelko ettei kelpaa, täälläkään.
Palatessa naapurin ikkunalle nostettu ruusu. Minulla ikkunan alla valkovuokkoja. Kerään nokkosenversoja sämpylätaikinaan.
Puutarhatonttu tuijottaa syyttävästi univelkaisin, pyörein silmin. Tuomittu vartioimaan kotikuusta, kivillä täytettynä, etteivät lapset nappaa sitä mukaansa.
Puun kuolema, pitkä, hidas.
Koivupölkyt rivissä seinustalle pystyyn nostettuina, kuin apeat teloitusta odottavat, yksi välistä jo kaatunut.
Ihmisille tämäkin tehtäisiin nopeammin, ajatus helpottaa.
Jääkaapissa marketin mansikkakakku, riittää hyvin kolmelle. Koira nuolee pahvialustan.