Viimeisin 12 tuntia
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on vanginnut kaksi miestä varkausrikoksista – Epäillään iskeneen myös Jalasjärvelle
Viimeisin 24 tuntia
Kekri Fest & Feast järjestetään Kurikassa aiempaa suurempana – "Tämä on riski, jonka haluamme ottaa"
Kuukausi
Valvontaeläinlääkärit pakenivat haulikkomiestä Kurikassa
Kolumni
Pidetään meteliä yhdessä – Niin, että naapuritkin kuulevat siitä!
Kurikan kaupungin uusi podcast-sarja nostaa esiin kuntalaisten tarinoita – Ensimmäisellä kaudella vieraana myös Jouko Sjöblom
Kurikkalainen nuori iski 12-vuotiasta saksilla – Tuomittiin vankeusrangaistukseen
89-vuotias Anneli Ketko pitää edelleen kahviota Kurikassa – Aikanaan siellä myytiin myös jurvalaisia kalusteita
Jo toinen mojova potti tänä vuonna Kurikkaan – Myös kaksi muuta eteläpohjalaispitäjää Veikkauksen voittolistalla
Vaarallinen risteys Kurikassa myllätään uusiksi – Tietyöt alkavat tällä viikolla
Vanhemmat
Googlasimme Jurvan, Kurikan ja Jalasjärven – Asiantuntija kertoo, miksi Wikipedia nousee aina
1
Telttasauna, nuotio ja rastirata – Saukkorannassa vietetään yhteinen yö ulkona
Kurikkalainen Tomi Saarijärvi katsoo sinne minne muut eivät näe – Hän kuvaa eteläpohjalaisten louhosten vedenalaista kauneutta
1
Mielipidekirjoitus
Olavi Kandolin vastaa Lasse Hautalan väitteisiin yhteisöllisen asumisen yksikön suunnitelmasta – "En pidä tulkintaa oikeana"
160 lasta aloitti koulutaipaleensa Kurikassa – Näin he jakautuvat eri kouluihin
Kahden vuodeosaston työ päättyy syksyn aikana – Vuorohoitoyksikkö aloittaa Jalasjärvellä lähiviikkoina
Salaman isku sytytti vapaa-ajan asunnon palamaan Jurvassa
Poliisi tavoitti vedestä etsityt henkilöt Kurikassa
Jurvalaiset ja jalasjärveläiset samalla lavalla – Pääset mukaan Rytmiraiteen tunnelmaan kuva- ja videogallerialla
Ravintolassa: Onko kurikkalaisten pannupitsojen maine noussut hattuun? – Panimoravintola sopii aikuisille
Pullapitko, pienoismalli ja nimikko-olut – Kurikalla lienee Suomen erikoisin nähtävyys