Kutsuntatarkastukset toteutetaan sosiaali- ja terveyskeskuksissa huhti- ja toukokuun aikana ennen Puolustusvoimien järjestämää syksyn kutsuntatilaisuutta. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue tiedottaa ennakkotarkastuksen olevan pakollinen.
Kutsuntatarkastus koskee tänä vuonna 18 vuotta täyttäviä asevelvollisia sekä uudelleen tarkastettavia.
Kutsuntatarkastukseen voi varata ajan ensisijaisesti OmaEP-sovelluksen kautta tai verkkosivulla omaep.fi. Ajan voi varata myös puhelimitse omasta sosiaali- ja terveyskeskuksesta. Myös huoltajan on mahdollista varata aika alaikäisen huollettavan puolesta.
Puolustusvoimien Pohjanmaan aluetoimisto on tiedottanut, että Kurikassa kutsunnat järjestetään tiistaina marraskuun 10. päivänä Kurikan seurakuntakeskuksessa.
Kutsunnanalainen velvoitetaan palveluskelpoisuuden selvittämiseksi osallistumaan kutsuntaa edeltävään terveystarkastukseen kutsuntavuonna. Tarkastus voidaan myös katsoa tarpeettomaksi esimerkiksi aluetoimiston kutsunnanalaiselta tai muulta taholta kutsunnanalaisen palveluskelpoisuudesta saaman selvityksen tai asevelvollisen ulkomailla asumisen takia.